Hallinnon, tietotyön ja tukipalvelujen ammattilaiset JHL ry 872
Yhdistyksen toimialueena on Helsingin kaupunki ja konserniyhtiöt ja sen tarkoituksena on koota toimisto-, hallinto-, asiantuntija- ja tukipalveluissa työskentelevät ja yhdistyksen järjestämisalalle opiskelevat liiton piiriin.
Jäsenemme toimivat esimerkiksi sihteerinä, taloussuunnittelijana, lähiesimiehenä, palveluneuvojana, järjestelmäasiantuntijana tai muissa hallinto- ja asiantuntijatehtävissä. Yhdistys tukee kulttuuri- ja virkistystapahtumiin osallistumista sekä edistää yhteisöllisyyden kokemuksia.
- - - -
Yhdistyksemme puheenjohtaja Kirsi Massinen eläkkeelle 1.9.2025
Kirsi Kisse Massinen on ollut korvaamaton osa yhdistystämme. Hän on liittynyt liiton jäseneksi jo vuonna 1994 ja hänelle on kertynyt rutkasti kokemusta ammattiyhdistysliikkeessä toimimisesta Helsingin kaupungilla.
Kirsi on ollut perustamassa nykyistä yhdistystämme 872:sta, kun yhdistykset 010, 217 ja 240 sulautuivat yhteen vuonna 2019. Sitä ennen hän on toiminut yhdistyksen 240 hallituksessa aina vuoteen 2018 saakka.
Kirsin pitkä historia yhdistysaktiivina ja vankka osaaminen on antanut muille aktiiveille paljon työkaluja yhdistystoiminnan jatkoa varten.
Kisse on toiminut myös Helsingin yhteisjärjestö JHL:ssä pitkään sekä luottamustoimissa että pääluottamusmiehenä. Kissellä onkin vaikuttava lista luottamustoimia yhteisjärjestössä:
nimitetty pääluottamusmieheksi syyskaudella 1994
Pääluottamusmies 1996-2023
Varapääluottamusmies 2024-
Hallituksen varajäsen 2000-2003
Hallituksen varsinainen jäsen 3.6.2003-31.8.2025
Hyj:n hallituksen sihteeri
9.2008-31.12.2017 ja 19.3.2020-31.12.2021
Varasihteeri 2018-2019, 2022-31.8.2025,
Varataloudenhoitaja 2018-2019,
Kulosaaren kartanon hoitojaoksen puheenjohtaja 2005-2017Kulosaaren toimikunnan jäsen 2019-2023
Kisseltä kun jotain on kysynyt, hän on poikkeuksetta tiennyt vastauksen, mutta se ei olekaan mikään suuri ihme, jos on yli 30 vuotta toiminut ammattiyhdistysliikkeessä. Kisseltä olemme saaneet paljon ja hänen iloisuutensa, kokemuksensa ja luotettavuutensa on auttanut meitä jaksamaan vaikeissakin tilanteissa.
Olemme Kissen kanssa tehneet kovasti töitä sen eteen, että Helsingin kaupungin työntekijöillä olisi töissä hyvä olla. Olemme kokeneet yhdessä niin iloa kuin haasteitakin, nauraneet yhdessä. Kaikki nämä muistot jäävät mieleemme lämmöllä.
Toivotamme sinulle Kisse antoisia ja leppoisia eläkepäiviä ja kiitos kaikesta.
Onnea eläkkeelle!

Kuvagalleria, näkyy vain toiminnolla näytä työkalut /piilota työkalut
näytä osio/piilota osio älä poista
Kuvagalleria_Yhden aikakauden loppuminen. Juhlat Kulosaaren kartanolla 25.8.2023